sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Messukrapula.

Kävipä niin, että ihana pakkasilma ulkona pakotti kierimään sisällä krapulan kourissa. Nimittäin messukrapulan. Olen puuhaillut tänään kaikkea laidasta laitaan, projekteja aloitettu, lopetettu, tiskattu, pesty pyykkiä, laitettu ruokaa ja leivottu. Yksi messuostos on jo puikoilla, ja toinen menossa seuraavaksi. Mutta. Teimpä siis tikusta asiaa ja askartelin pieniä juttuja tänään, jotta saan näytettyä toteen Ankaraa Varastontyhjennystä, kuten tulette juurikin huomaamaan!

Pussukka
Lempiohjeellani omasta päästä ja täydellisestä hetken mielijohteesta surautin itselleni kosteudenkestävän pussukan. Ulkopuoli Tiimarin alekorista ostettu pöytätabletti ja sisäpuolella muovitettua froteeta. Kokona joku noin A4 pyöristetyillä kulmilla. Vaikka muovitettu frotee meinasikin käydä hermoille ommellessa, lopputulos on äärimmäisen loistava ja siisti! Kannatti!


Pipon vuori
Neuloin pipon eilen messumatkalla melkein kokonaan. Muutama kerros oli tehty autoon istuessani, ja kavennukset piti tehdä vasta kotiin päästyä. Mutta pipo itsessään ei käy varsinaisesti varastohaasteprojektiksi, sillä tilaustyöhön langat osti pipotettava itse. Mutta vuori on ihan viimisen päälle omista varastoista! Ja niin vinoon ommeltu töröttävine saumoineen että! Mutta eivät ne ulospäin näy. Höyrytystä kaivannee kuitenkin.


Helmiketju
Viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä esiteltäköön helmistä tehty ketju, jolla sain Tsekinreissulta tuliaisiksi tuodun keramiikkalinnun ikkunaan roikkumaan. Idea on pyörinyt mielessäni jo muutaman viikon, mutta nyt päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Muutama tunti siinä nykertäessä meni, pituutta ketjulla on 70 cm.

Seuraavaksi lupaan jo jotain oikeahkoa ja isompaa projektia, joka on kuluttanut edes mainittavasti varastoja!


3 kommenttia:

  1. Ai että, tuo lintunen on ihana :)

    VastaaPoista
  2. Mua taas ihastutti tuo pussukasta pilkistävä lanka, mitä se on?! En yleensä tykkää vaaleanpunaisesta, mutta tuossa jonkin otti heti silmään...

    VastaaPoista
  3. Tampereella piipahdin minäkin, ei vaan törmätty :)

    Olen Lahjatuvassa keskiviikkoisin. Tupa on auki klo 10-18. Kiva, jos tulet poikkeamaan! Iloista viikon alkua!

    VastaaPoista