perjantai 18. marraskuuta 2011

Sorveira se lähti piiriin...

Jotta mukana ollaan. Varastontyhjennys on itsellä ollut menossa jo tovin aikaa (siitä asti, kun tammikuussa tein positiivisen raskaustestin ja päätin, että haluan mahtua tähän asuntoon myös kahden lapsen kanssa). Jotenkin tuota materiaalia, niin lankaa, kankaita kuin kaikenlaista askartelutavaraakin vain kertyy... ja mies hyppii riemusta ;P

Olen siis 28-vuotias opiskeleva kotiäiti, joka parantaa hermojenkestävyyttä käsitöillä. Esikoinen täyttää kohta 4v ja kuopus täytti juuri 2kk. Jostain silti löytyy aikaa käsillätekemisellekin, vaikka pojat aika paljon aikaa vievätkin. Bloggaamaan ehdin harvemmin, mutta oma Puikot koukussa -blogikin löytyy. Irkissä heilun samalla nikillä #neulonta-kanavalla ja Ravelrystä löytyy myös Sorveira, joka olen minä.

Tajusin sentään tänään, että en taida päästä ollenkaan käsityömessuille, vaikka ne ovat tuossa muutaman kilometrin päässä. Mutta vauvan 2kk-neuvola on kätevästi keskellä päivää, ja sitten ei olekaan kuin pari tuntia siihen, kun pitää hakea esikoinen hoidosta. Ja vkl:na taas on muuta menoa, niin en taida ehtiä... Mur ja helpotus. Mutta en kieltäydy, jos jostain syystä sinne pääsisinkin ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti